Skeptikot hiiteen

Tämä Blogi on tarkoitettu niille jotka oikeasti uskovat ja haluavat tietää kaikkea vampyyreista, kummituksista, ihmissusista ja ufoista! Nään sen vaivan että selaan koko pikseliavaruuden läpi joten ihan turha tulla vittuilemaan! Rakentava kritiikki on aina sallittua, ja oman mielipiteen ilmaiseminen on myös! mutta ei vittuaminen TÄYSIN TURHASTA. Jos olet sitä mieltä, että paranormaaliin uskominen on lapsellista, painu hiiteen!

torstai 5. heinäkuuta 2012

Houkutus = Höykytys?

Päätin olla tuomitsematta Twilight-sarjaa ennenkuin olisin lukenut/katsonut houkutuksen.

Ja niin minä rohkiana plikkana marssin kirjastoon ja lainasin houkutuksen.


Eikä siitä kirjasta voi oikein muuta sanoa kuin Namm <333 sillä vaikka kirja on hiukan liikaa samaa toistoa siitä kuinka bella tuoksuu niin ihmeellisen hyvältä vampyyrien mielestä, ja kuinka Edward vannoo rakastavansa  Bellaa on pakko silti myöntää että kirja on kuvailevasti ja hyvin kirjoitettu, Ja sen  pohjalta voi muodostaa hyvin omat ajatuksensa ja mielikuvansa. Esimerkiksi en pidä Robert Pattinsonista siksi ettei hän muistuta omaa käsitystäni edwardista, muutenkuin vain vähän. Oma mielikuvani on vielä komeampi <333

Mikähän minua ärsytti twilightissa? varmaankin ne fanit. Etenkin ne 7-10w pikkutytöt, jotka saavat täysin väärän kuvan rakkaudesta ja ihmissuhteista. He luulevat, että heillekin on varattuna heidän oma Edwardinsa, mutta niin ei ole. Tähän mennessä olen tullut siihen tulokseen, että Houkutus ei ole lasten luettavaa! Eikä katsottavaa materiaalia! tai mikään Twilightin osista! Äidit, herätkää! kieltäkää lapsianne katsomasta/lukemasta Twilightia sen takia, että se ei sovi pienten lasten mielelle, ja teksti on aivan liian moniulotteista lasten ymmärrykselle, ja leffoissa on liikaa 'höm höm' kohtauksia, joista helposti saa vääränlaisia vaikutteita. nounou.


 Tuossa on mitä hirveimpiä FANEJA. Niitä kutsutaan usein myös latinankieliseltä nimeltään Twilightonparasforeverihkuttajakansaonparas. Älkää liittykö T.O.P.F.I.K.O.n ikinä. luottakaa minuun, ei ole turvallista eikä terveellistä seistä fanijoukossa kirkumassa keuhkojaan pihalle jonkun typerän näyttelijän takia.
Ne fanit.. Argghh. Monet niistä inhoavat Bellaa koska haluaisivat astua hänen kenkiinsä. Itse pidän bellasta, vaikka hänellä ei ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa, mikä on tosi typerää.

KUULITKO BELLA! MISSÄ ON KADONNUT ITSESUOJELUVAISTOSI?!!






Taitaa olla että tämä Bloggaus oli aika täynnä sisällötöntä Twilight-ihkutusta joten siirrytäämpäs paranormaalimpeihin asioihin. Tiesittekö että 95 % Ufohavainnoista on feikattuja. Katulamppuja, Hyönteisiä, sääpalloja, ja jopa niittejä. Me taidettiin perheen kesken nähdä ufo kun kirjoittelin blogiani eilen tai juuri kun olin kirjoittanut. Se lensi tuossa taivaalla ihan suoraan vaikka huojui vähän eikä saatu selvää mikä oli. Huu.

Eilen migreenissä havaitsin herkistyväni pienille vihreille olennoille herkemmin kuin muulloin. Näin monta kertaa vilahduksen JOSTAKIN joskaan en tiedä mistä. Ehkä se oli vain harhaa..

Migreeni muuten johtui auringonvalosta. Kääk. Olenko muuttumassa vampyyriksi?? *päivät sisällä*






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti